Tutkija kentällä – pohdintoja aineistonkeruusta lasten kanssa
Joku puhuu taustalla pukeutumisesta. Heikki kysyy pöydässä istuvalta kasvattajalta, meneekö hänkin pukemaan. Kasvattaja nyökyttelee ”joo mene”. ”Sitten toikin tulee”, sanoo Heikki ja nappaa havainnointivihon kädestäni. Kävelen hänen perässään eteiseen. Heikki pysähtyy oman lokerikkonsa kohdalla. Ojennan hänelle käteni, hän puolestaan vihkoni. Kiitän ja menen hakemaan takkini. (Anonymisoitu aineistoesimerkki)
TUTKIMUSTA LAPSISTA VAI LASTEN KANSSA?
Lasten kanssa tehtävään tutkimukseen liittyy monenlaisia eettisiä kysymyksiä, joita tutkijat ovat pohtineet tutkimusprosessin eri vaiheissa aina suostumusten vahvistamisesta tulosten julkistamiseen. Lasten kanssa tehtävän tutkimuksen on nähty eroavan aikuisten kanssa tehtävästä tutkimuksesta. Tutkijat ovat mm. pohtineet:
- Pienten lasten resursseja jakykyä ymmärtää, mitä tutkimus tarkoittaa (kieli, kognitiiviset kyvyt)
- Lapsen ja tutkijan välistä, yhteiskunnassa historiallisesti rakentuvaa sukupolvijärjestystä, jossa aikuisella on valta päättää lapsiin liittyvistä asioista, kuten mm. tutkimukseen osallistumisesta
Yllä oleviin kysymyksiin on pyritty löytämään erilaisia vastauksia hyödyntämällä muun muassa lapsilähtöisiä menetelmiä (esim. Mosaic Approach), joissa lapsen asemaa on pyritty tietoisesti tukemaan tutkimusprosessin eri vaiheissa. Toisena tutkijan työkaluna on toiminut jo pitkään “at least adult”, eli vähiten aikuisen rooli. Sen ideana on, että tutkija yrittää erottautua tyypillisistä aikuisen ja lapsen rooleista ja asemista päiväkodissa tai koulussa. Tutkija ei voi tällöin puuttua ammattikasvattajan tavoin tilanteisiin, joissa lapsi esimerkiksi rikkoo ryhmän sääntöjä, koska haluaa välttää joutumasta auktoriteettiasemaan. Tutkijan erilainen rooli saattaakin haastaa kaikkia tutkimukseen osallistujia: ensinnäkin kasvattajia, joita tutkijan havainnointi ja asioihin puuttumattomuus saattavat turhauttaa haastavissa tilanteissa. Tutkijan epätyypillinen rooli voi myös hämmentää lapsia, sillä se rikkoo odotuksia ja normeja, joita lapset liittävät päiväkodin aikuisiin. Lisäksi tutkija joutuu myös itse käymään päivittäin neuvotteluita omasta asemastaan tutkimuksen kaikkien osapuolten kanssa.
Tässä blogitekstissä keskityn lapsen ja tutkijan väliseen suhteeseen aineistonkeruun aikana. Olen halunnut nostaa kohtaamiani tilanteita, joissa lapset osoittavat tietämystään tutkimuksesta ja siihen osallistumisesta. Tätä tietoa lapset hyödyntävät havainnointipäivien aikana useissa neuvotteluissa, joissa aineistonkeruuta rajoitetaan sekä rikastutetaan tilanteisesti. Lisäksi olen korostanut tapahtumia, joissa lapset käyttävät valtaa tutkijaa kohtaan.
Istumme pöydässä. Lapset ovat lorutelleet jo tovin “Mitä tehtäis” lorua eri variaatioin ruokailun ohessa.
Miina nauraen: Jaseminperuna
Anttii: Mikä Jasemin
Miina: Tutkija
Antti: Mikä tutkija
Miina: Lapsitutkija
TUTKIJAN JA LAPSEN VÄLINEN SUHDE RAKENTUU KOLLEKTIIVISESTI JAETUISTA KOKEMUKSISTA
Olemme ruokailutilassa. Miska nauraa ja kysyy minulta ”Saanko hakea toisen leivän?”. Huoneessa ei ole tällä hetkellä muita aikuisia.
JASEMIN sanoo naurahtaen: “En tiedä.”
Miska nauraa ja nousee pöydästä ja sanoo: ”Saan” siirtyen hakemaan näkkileipää toisesta pöydästä. Hetken kuluttua Laura kysyy minulta nyt myös irvistellen “Saanko hakea leivän?”
JASEMIN: “En tiedä”
Laura:”Saan, koska mä otin jo yhden”, ja hakee nyt vuorostaan leivän itselleen.
Hetken kuluttua yksi kasvattajista tulee ruokasaliin. Laura huudahtaa tälle: “Me haettiin leipää ilman aikuisen lupaa!”
Yllä olevassa esimerkissä lapsi osoittaa tietämystään tutkijan roolista ja haastaa sitä esittämällä tälle kysymyksen arjen käytännöstä (saako leipää lisää), vaikka tutkija vastaakin tällaisiin kysymyksiin usein “en tiedä” erottautuakseen kasvattajan roolista. Lapset hakevat vastauksestani huolimatta leivän vedoten samalla päiväkodin käytäntöihin (säänötönä on, että ruokailussa saa 2 leipää). Kun kasvattaja tulee paikalle, lapsen toteamus leivän hakemisesta ilman aikuisen lupaa, viittaa lapsen käsitykseen siitä, mitä tutkija ei ainakaan ole: aikuinen, jolta kysytään lupa leivän hakemiseen.
LAPSI VAIKUTTAA SUORAAN TUTKIMUSAINEISTON SISÄLTÖÖN
Keräämme aineistoa myös kuvaamalla lasten arkea ja toimintaa päiväkodissa. Kuvaaminen ei ole osa päiväkodin normaalia arkea, jonka vuoksi se saattaa itsessään herättää monenlaisia reaktioita tutkittavissa. Joskus kameraa piiloudutaan avoimesti esimerkiksi pöydän alle nauraen. Hetkeä myöhemmin samat lapset saattavat olla kuitenkin jo näyttämässä erilaisia ilmeitä kameralle. Lapset saattavat myös suoraan kieltäytyä kuvattavana olemisesta tilanteisesti. Vastaavissa tilanteissa olen itse lopettanut kuvaamisen tai kääntänyt kameran toiseen suuntaan sekä todennut: “En kuvaa sinua nyt jos se ei tunnu nyt mukavalta, kerro taas kun voin kuvata”. Toisessa hetkessä lapset saattavat ihmetellä miksen kuvaa heitä ja suorastaan vaativat kuvaamaan eri tilanteita. Joskus he haluavat olla myös itse kameran toisella puolella.
Jokaisessa yllä esitetyssä tilanteessa lapset vaikuttavat suoraan ehdotuksillaan ja rajoituksillaan siihen, millaista aineistoa tutkijat heistä saavat. Tulkitsemme niin, että kaikkien näiden tilanteisten vaatimusten ja ehdotusten tulee tulla kuuluviksi ja nähdyiksi aineistonkeruussa. Lasten aktiivinen osallistuminen aineistonkeruuseen voidaan nähdä myös olevan osoitus tutkijan ja lasten välisestä luottamussuhteesta. Perustelemme havaintoamme sillä, että lapsen avoimet ehdotukset tutkimuksen kulusta edellyttävät luottamusta lapsen ja tutkijan välillä: kyse on toisin sanoen suhteesta, jossa molemmilla osapuolilla on lupa muokata ja tuottaa kollektiivisesti tutkimusaineistoa:
Lapset viettävät aikaansa kukin omien touhujensa parissa. Jesper liimaa tekemänsä pitkän muovailuvahapötkön kiinni leukaansa ja katsoo minua hymyillenn. Hän laittaa vahan seuraavaksi ”viiksikseen” ja pyytää minua kuvaamaan hänen kasvojaan. Kuvaan lyhyen videon.
LAPSI VAIKUTTAA SUORAAN ETNOGRAFISIIN MUISTIINPANOIHIN
Yksi yleisin lasten tapa osallistua aktiivisesti tutkimusaineiston muodostumiseen on tutkijan ohjaaminen muistiinpanojen kirjoittamisessa. Usein he haluavat tehdä myös omia kirjoituksia ja piirustuksia muistiinpanovihkoon tutkijan kyniä kokeillen. Seuraavassa esimerkissä lapsi esittele taitojaan, joita kerron kuvaavani havainnointivihkoon. Jesper täsmentää lentopallosyötöt “hihalyönneiksi”. Tämän jälkeen hän myös tekee suoran ehdotuksen havaintojen kirjoittamisesta:
Martti alkaa esitellä minulle lentopallosyöttöjä tyynyillä, Kristiina tekee perässä. Kerron kirjoittavani tämän ylös ja luen ääneen kirjoittamaani. ”Hihalyöntejä”, Martti täsmentää. Kristiina antaa pehmolelunsa syliini. Käskee kirjoittamaan ylös tämän asian. Lupaan kirjoittaa. Kasvattaja kävelee heidän ohitseen ja sanoo, että ovat kohta Suomen joukkueessa pelaamassa. Martti hihkuu: Suomen joukkueessa, kirjoita se ylös!”
LASTEN KESKINÄISET SUHTEET VAIKUTTAVAT TUTKIJAN JA TUTKITTAVAN VÄLISEEN SUHTEESEEN
Viimeinen esimerkki aineistonkeruusta on pitkä ja saattaa herättää monenlaisia tulkintoja kasvattajan, tutkijan sekä lasten toiminnasta:
Käyn vessassa ja tulen takaisin huoneeseen. Heidi on piilottanut reppuni ja vihkoni vessassakäynnin aikana. Astuessani huoneeseen näen hänen ryttäävän havainnointivihkoa hyllyyn. Nostan vihkoni pois hyllystä, muutama lapsi naurahtaa takanani. Lähden etsimään reppua viereisestä huoneesta, ei näy missään. Lapset seuraavat perässä. ”Ei ole täällä”, he nauravat. Menen takaisin edelliseen huoneeseen ja totean, että reppu olisi kyllä hyvä löytää, kun siellä on tärkeät tavarani. Pöydässä piirtävä Iida sanoo tietävänsä missä reppu on. Pyydän häntä ystävällisesti näyttämään reppuni sijainnin. Iida nousee pöydän äärestä ja ohjaa minut saman hyllyn luo, jossa vihkokin oli. Kyykistyn ja otan rytyssä olevan reppuni hyllystä. Heidi istuu samalla hetkellä polvelleni ja toinen lapsi hyppää kyyristyneeseen selkääni, hiukseni jäävät hänen alleen. Lapsen käsivarret ovat kaulani ympärillä, kun hän nojaa koko painollaan selkääni vasten, kaulaa ahdistaa. Heidi yrittää ottaa samalla vihkoa kädestäni. Pyydän heitä lopettamaan, sanon etten saa henkeä. Lapset nauravat levottomasti. Nyt kasvattaja kävelee huoneeseen ja ärähtää: “Minä olen kuullut nyt monta kertaa kun JASEMIN sanoo lopeta ja silti täällä tapahtuu asioita. Jos toinen pyytää lopettamaan, niin silloin lopetetaan”, hän painottaa. Lapset katsovat lattiaan ja kuuntelevat hiljaa kasvattajaa. Heidi tuhahtaa: ”Sitten minulla ei ole mitään tekemistä”, ja menee istumaan majaan.
Yllä kuvaamani tilanne oli tutkijalle ahdistava muutamastakin syystä. Se muistutti ensinnäkin tyypillistä kiusaamistilannetta, jossa erontekoja tuotetaan “meihin” naurajiin ja reppujen piilottajiin sekä “teihin”, reppujen etsijiin, joille nauretaan. Lisäksi tilanteen tukaluutta kuvaa omat tuonhetkiset tuntemukseni, joita lasten toiminta minussa herätti (fyysinen hengenahditus, avuttomuus). Nyt kun mietin tätä hetkeä, kyse oli ehkä ennen kaikkea avuttomuudesta, josta koin ristiriitaisuutta suhteessa yhteiskuntamme sukupolvijärjestelmään: minua, aikuista ihmistä kiusaavat vajaa metrin mittaiset pienet lapset! Kasvattajan asemassa olisin toiminut samoin kuin ryhmän kasvattaja ja ohjannut lapsia kunnioittamaan toisen rajoja. Nyt minulla ei ollut kuin mahdollisuus toivoa, että lapset päästäisivät minut mahdollisimman vähällä ja saisin jatkaa havaintojen kirjaamista.
Esimerkin tulkinta rajoittuisi hyvin kapeaksi, jos sitä katsottaisiin vain yksittäisenä “kiusaamistilanteena”. On mentävä syvemmälle päivän tapahtumiin ja lasten keskinäisiin suhteisiin. Päivän aikana tekemieni havaintojen perusteella Heidi koki lukuisia vastoinkäymisiä leikkeihin pääsyn osalta ja viettikin suuren osan päivästä näiden leikkien ulkopuolella. Heidille tilanne kadonneesta repusta ja vihkosta saattoi näyttäytyä hauskana leikkinä, yhteisesti jaettuna tekemisenä tutun tutkijaystävän kanssa. Esimerkin lopussa lapsen viittaus siihen, ettei hänellä ole nyt mitään tekemistä, vahvistaa tekemääni tulkintaan. Toisaalta tilannetta voi tarkastella tutkijan ja tutkittavan välisen pitkäkestoisen suhteen näkökulmasta. Lapsi tuntee minut pidemmältä ajalta ja on jo aiemmin tehnyt jos jonkinlaisia jekkuja havainnointipäivien aikana. Repun piiloittaminen saattoi olla yksi tapa testata sekä suhteemme että tutkijan roolin rajoja.
Lopuksi
Olen koonnut yllä oleviin kappaleisiin eettisiä huomioita lapsen sekä tutkijan välisestä suhteesta aineistonkeruun aikana päiväkodin kontekstissa. Koemme keskustelun herättämisen lasten kanssa tehtävästä tutkimuksesta tärkeäksi, sillä lapsilähtöinen tutkimus sisältää monenlaisia erityispiireitä,joita tutkijan on tärkeä miettiä ennalta mutta osata myös vastata niihin tilanteisesti aineistonkeruun aikana. Ymmärrämme etiikassa olevan ennen kaikkea kyse asenteista, tulkinnoista ja käsityksistä, jotka liittyvät lapsuuteen sekä lapsen ja aikuisen väliseen suhteeseen. Yllä olevien esimerkkien avulla nostan esiin lapsen heikon aseman sijaan tilanteita, joissa heillä on valtaa määritellä ja kyseenalaistaa tutkimuksen kulkua, omaa suostumustaan sekä tutkijan roolia. Tähän jokaisella lapsella on myös oikeus (YK:n Lasten oikeuksien sopimus, 12 artikla). Painotan kuitenkin, etten halua kiistää lasten heikompaa sukupolvellista asemaa tutkimuksessa, sillä tilanteisia hetkiä näistä tyypilisistä asemista on mahdollista löytää tämänkin hankkeen aineiston osalta. Tekstin tavoitteena on tuoda esille, että yksinään tuo kuva on liian kapea kuvaamaan lasten osallistumista tutkimukseen. Pitkittäisasetelman kautta suhde lapsen ja tutkijan välillä näyttäytyy ennemminkin vastavuoroisena, luottamukseen perustuvana ilmiönä, mikä tuo omat elementtinsä tutkimuksen tekoon. Kirjallisten suostumusten lisäksi suostumisessa on kyse arjessa neuvoteltavista, tilanteisista hetkistä, joissa lapset osallistuvat oman osallistumisensa ja tutkijan työn määrittelyyn.
Ihanaa vappua kaikille toivottaen Jasemin 💚
Lähteet:
Alanen, L. 2009. Johdatus lapsuuden tutkimukseen. Teoksessa L. Alanen & K. Karila (toim.) Lapsuus, lapsuuden instituutiot ja lasten toiminta. Tampere: Vastapaino, 9–30.
Barley, R. & Bath, C. 2014. The importance of familiarisation when doing research with young children. Ethnography and Education, 9:2, 182-195. DOI: 10.1080/17457823.2013.841552
Karlsson, L. 2012. Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen ja toiminnan poluilla. Teoksessa L. Karlsson & R. Karimäki (toim.) Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan. Suomen kasvatustieteellinen seura. 17-63.
Kaukko, M., Korkiamäki, R. & Kuusisto, A-K. 2019. Normatiivisesta etiikasta elettyyn kohtaamiseen – tutkimuksellista hengailua yksin tulleiden maahanmuuttajanuorten kanssa. Teoksessa N. Rutanen & K. Vehkalahti (toim.) Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen. Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II. Nuorisotutkimusverkosto. Nuorisotutkimusseura Julkaisuja 218. 86-102.
Lappalainen, S. 2006. Kansallisuus, etnisyys ja sukupuoli lasten välisissä suhteissa ja esiopetuksen käytännöissä. Hesingin yliopisto, Kasvatustieteiden laitos.
Leonard, M. 2016. The Sociology of Children, Childhood and Generation. Lontoo: Sage.
Mayall, B. 2002. Towards a Sociology of Childhood. Thinking from Children’s Lives. Buckingham: Open University Press.
Olli, J. 2019. Pienten ja muuten kuin sanoilla kommunikoivien lasten oma suostumus eli hyväksyntä havainnointu- tai videotutkimukseen. Teoksessa N. Rutanen & K. Vehkalahti (toim.) Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen. Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II. Nuorisotutkimusverkosto. Nuorisotutkimusseura Julkaisuja 218. 105-121.
Paju, E. 2013. Lasten arjen ainekset: etnografinen tutkimus materiaalisuudesta, ruumiillisuudesta ja toimijuudesta päiväkodissa. Väitöskirja.
Rutanen, N. Amorim, K. S. Marwick, H. & White, J. (2018). Tensions and challenges concerning on video research with young children – experiences from an international collaboration among seven countries. Video Journal of Education and Pedagogy 3:7. https://videoeducationjournal.springeropen.com/articles/10.1186/s40990-018-0019-x
Rutanen, N., Raittila, R., Harju, K. Lucas Revilla, Y. & Hännikäinen, M. (2021). Negotiating Ethics-in-Action in a Long-term Research Relationship with a Young Child. Human Arenas. An Interdisciplinary Journal of Psychology, Culture and Meaning. Arena of Ethics https://link.springer.com/article/10.1007/s42087-021-00216-z
Raittila, R., Vuorisalo, M., & Rutanen, N. 2017. Lasten haastattelu. Teoksessa M. Hyvärinen, P. Nikander, & J. Ruusuvuori (toim.), Tutkimushaastattelun käsikirja. 312-335. Vastapaino; Tallinna Raamatutrükikoja OÜ.
Rutanen, N. & Vehkalahti, K. (toim.) 2019. Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen. Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II. Nuorisotutkimusverkosto. Nuorisotutkimusseura Julkaisuja 218
Vuorisalo, M., Rutanen, N. & Raittila, R. 2014. Constructing relational space in early childhood education. Early Years, 35:1, 67-79, DOI: 10.1080/09575146.2014.985289
Kommentit
Lähetä kommentti